sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Mikäs kestää?

Hyviä iltoja taas lukijat. Ei tule uutta videoo, eikä uutta tekstiä? Silti bogissa on jatkuvasti kävijöitä, joka on kyllä positiivista.

No tosiaan olen tässä tehnyt paljon taustatyötä, josta siitäkin on kyllä ollut tarkoitus tehdä oma video. Siinä ei kyllä olla sitten kuplan kimpussa, vaan netin maailmassa. Olen siis puntaroinut edelleen tuota akkuvalintaa. Tutkiessani asioita, törmäsin pohdintaa miksi LiFePO4 akut osalla menee niin nopeasti huonoksi. Suurin syy on, että niistä koitetaan ottaa kaikki pihalle. Eli kuormitetaan kovasti ja ladataan täysin täyteen. Samoin ajetaan liian tyhjäksi. Tämä ei sinällään itselleni tullut litium-kemiasta yllätyksenä. Puhelimen akkuhan kannattaa pitää 80-40% varauksessa, jolloin se kestää pitkään. Jos sen aina lataa täyteen ja pitää laturissa kiinni, niin vuodessa voi akku jo pullahtaa.


Itse meinasin siis rajoittaa akuston latauksen siten, että se ei tule ikinä täyteen. Jos siis ei tahdo välillä erikseen ladata ns. käsin. Varsinkin LTO akuissa jännite nousee latauksen loppuvaiheessa nopeasti, mutta se latautuu tässä vaiheessa vain vähän. Eli kokonaisvaraukseen tulee vain prosenttien lisäys. Eli turhaan kuormittaa akkua, jos sen lataa täysin täyteen. Alla on käyrä LTO akun purkukäyrästä, josta huomaa myös hyvin, miten nopeasti jännite laskee aluksi.





Alla olevassa taulukossa laskin taas oman käyttöön eri akustojen hintoja ja muita tietoja. Teslan akut ei taas yllätä, että niillä saisi pisimmän matkan edullisimmin. Samoin akusto olisi puolet kevyempi, kun toisilla. Itse nään kyllä edelleen teslan akut pienenä riskinä, koska se kunnollinen valvonta puuttuu. Samoin kun ostaa käytettyjä purkuakkuja, niin seassa voi olla huonojakin. Tämän takia olen kyllä edelleen vahvemmin siirtymässä LTO akkuihin, kun jokin niissä vaan viehättää.




Aloitin taas myös tämän oman talon automaation rakentelua. No aluksi mittailen lämpötiloja ja teen erinäisiä turvaratkaisuita. Kuten vesivuodon tai palon aiheuttamat hälytykset tulee jatkossa kännykkään ja minne nyt tahtookin. Alustana olen käyttänyt raspberry pi alustaa jossa pyörii domoticz. Aluksi kerään siis tietoa lämmityksestä, ilmanvaihdosta yms. ja niiden pohjalta teen ehkä ohjauksia ja muutoksia koko järjestelmään. Nyt ei ole kun viisi anturia kiinni, joilla olen testaillut järjestelmää. Jatkossa antureita tulee kymmeniä. Tämä ei nyt suoraan liity tähän kuplahommaan, mutta ajattelin kirjoittaa tästäkin, koska sähköön ja tekniikkaan tämäkin liittyy. Voisihan tästäkin kirjoittaa toisen blogiosuuden…
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti